Yritys

Upwood design Oy aloitti toimintansa 2014. Olemme Lahdessa toimiva perheyritys. Suunnittelemme ja valmistamme valaisimia ja erikoiskalusteita päämateriaalina puu. Pitkä työura ja aikaisempi kokemus yrittäjyydestä antavat meille tukevan pohjan toiminnallemme. Olemme investoineet koulutukseen ja käyttämäämme suunnittelu- ja tuotantoteknologiaan merkittävästi. Olemme joustava, nopea ja yhteistyöhaluinen kumppani suunnittelijoille, muotoilijoille sekä muille valmistajille. Tuotamme jatkuvasti myös alihankintapalveluja.

Taidot

Toiminnassamme yhdistyvät teknologiaosaaminen, kommunikointi, käsityötaidot ja luovuus. Käytössämme olevan 3D-mallinnusteknologian ja CNC-avusteisten CAD/CAM-ohjelmien avulla voimme testata ajatuksia ja visiota visuaalisella tavalla. Pitkän tietoteknikka-alan kokemus yhdistettynä 5 vuoden puusepän taitoihin ja yrittäjän intoon on lisännyt tuottavuuttamme ja nopeuttamme jo tasolle, josta voimme olla ylpeitä.

Tuotteemme

Haluamme suunnitella ja valmistaa, itse ja yhdessä, uniikkeja sisustuselementtejä erilaisiin ympäristöihin. Fokuksemme on valaisimissa, mutta valmistamme myös uniikkeja kalusteita (julkaisu myöhemmin). Vaikka hyödynnämme tuotannossamme mm. CNC-teknologiaa on ne vain välineitä mittatarkkojen komponenttien valmistukseen. Lopulta jokainen tuote on koottu, viimeistelty ja käsitelty käsityönä, joka edelleen on suurin osa tuotteen valmistumisprosessia.

Kestävä kehitys

Käytämme puumateriaalina PEFC-sertifioitua puuta. Suosimme puuta, joka on tuotettu mahdollisimman läheltä ja lajeja, joiden käyttö ei vaaranna luonnon moninaisuutta. Tuotantoprosessissa tuleva hukka hyödynnetään erikseen polttamalla (lämmitys) sekä kierrättämällä se osa, mitä emme voi itse hyödyntää. Tuotteemme valmistetaan vesiohenteisilla liimoilla ja pintakäsittelyaineilla. Suosimme puuvahoja, jotka alittavat tiukimmat terveysvaatimukset. Valintojen myötä myös valmistusprosessi ei kuormita työntekijöittemme terveyttä.

Käyttämämme valaisinkomponentit, LEDit, muuntajat ym. on CE-hyväksyttyjä ja lyijyttömiä. Pitkäikäiseksi valmistetut tuotteemme voi purkaa osiin ja vaikka polttaa käyttöikänsä päätteeksi.

Puu

Käytämme tuotteissamme pääsääntöisesti Suomalaista koivua ja koivuvaneria, Eurooppalaista Saarnia, pyökkiä ja mahdollisuuksien mukaan (laatu) tammea. Osa tammesta saadaan Pohjois-Amerikasta.

MADE IN LAHTI

Tuotantotilamme sijaitsevat Lahdessa, Jokimaan Yrityspuistossa.

TALCONS

Upwood design Oy:n aputoiminimi TalCons tuottaa mm. yrityskonsultointipalveluja sekä yritysten tuotemallinnus- ja renderointipalveluja.

YHTEYSTIETOMME

Tavoitat meidät parhaiten sähköpostitse tai puhelimitse. Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@upwood.fi.



Tiedustelut voit lähettää myös osoitteeseemme: info@upwood.fi


Voit myös lähettää meille viestiä upwood-verkkokaupan "Ota yhteyttä" -palvelukanavan kautta tai soita, kerromme mielellämme lisää!



Leena Kypärä-Talvio 040 577 4122
myynti & palvelut


 
 
Harri Talvio 040 761 3576
puuseppä, MBA
suunnittelu & valmistus


upwood design Oy

  • Syväojankatu 9
  • 15700 Lahti
  • info@upwood.fi
  • Y-tunnus 2076202-9

Voimaa EU maksutavat
upwood design Oy | Verkkotaikurit: Verkkokauppa
Kuvat: Mikko Auerniitty